Vuosi 2021

Fi | Sv | En
key-figures
image test
Vuosi 2021 oli vahvan käänteen vuosi. Koko vuoden oikaistu liiketulos parantui 80,5 miljoonalla eurolla ketterän COVID-19-tilanteeseen sopeutumisen, parantuneen myynnin sekä vahvan markkinoinnin seurauksena. Stockmann-konsernin liikevaihto vuonna 2021 oli 899,0 miljoonaa euroa (790,7), jossa oli kasvua 11,2 % vertailukelpoisilla valuuttakursseilla. Oikaistu liiketulos oli 68,3 miljoonaa euroa (-12,3).

Toimitus­johtajan katsaus

ceo

VUOSI 2021 OLI VAHVAN KÄÄNTEEN VUOSI

Jatkoimme vuonna 2021 strategiamme toteuttamista määrätietoisesti. Uudistimme tavaratalojamme, kehitimme verkkokauppaa, jakelukanaviamme, valikoimaamme ja palvelujamme asiakkaidemme toiveiden pohjalta. Koronapandemia aiheutti haasteita kansainväliseen logistiikkaan ja pienensi asiakasvirtoja vuoden 2021 aikana merkittävästi. Eri toimintamaiden rajoitukset vaikuttivat tavaratalojen ja muotimyymälöiden toimintaan sekä aukioloon. Asiointi tavarataloissa ja muotimyymälöissä piristyi kuitenkin vuodesta 2020, ja verkkoasiointi jatkoi kuluneena vuonna voimakasta kasvuaan.

Lindex jatkoi myymäläverkoston ja kansainvälisten jakelukanaviensa kehittämistä ja toi asiakkailleen toimintamaissaan käyttöön kanta-asiakas-sovelluksen täydentämään digitaalista asiakaskokemusta. Lindex uudisti mallistojaan, laajensi valikoimaa sekä kokotarjontaa.

Stockmann-divisioonan asiakaskeskeisen strategian toteuttamiseksi käynnistimme mittavan toimintamalliuudistuksen, jolla organisoidumme entistä tiiviimmin ydinprosessimme eli asiakaspolun ympärille. Uudistuksen tavoitteena on parantaa asiakaspalvelua ja sujuvoittaa prosesseja. Tämä työ jatkuu vuonna 2022. Vuoden 2021 aikana Stockmann jatkoi tavaratalojen ja verkkokaupan uudistamista ja kehitti valikoimaansa 50 uudella brändillä.

Toteutimme systemaattisesti 9.2.2021 hyväksyttyä yrityssaneerausohjelmaa, ja sen keskeisimpiä toimenpiteitä on edistetty nopealla tahdilla. Stockmann yhdisti osakesarjansa ja vei läpi velka-sekä osakekonversiot touko–heinäkuussa. Myimme joulukuussa 2021 Tallinnan ja Riian tavaratalokiinteistömme ja solmimme pitkäaikaiset takaisinvuokrasopimukset uuden omistajan kanssa. Helsingin keskustan tavaratalokiinteistön myyntiprosessi etenee suunnitellusti.

Strategia on osoittanut toimivuutensa molemmissa divisioonissa ja sen toteuttamista jatketaan tarkasti asiakkaita kuunnellen sekä toimintaympäristöä tarkkaillen. Yhtiön tulos kääntyi voitolliseksi vuoden kolmannella vuosineljänneksellä, jolla Lindex teki kaikkien aikojen ennätyksen. Koko vuoden oikaistu liiketulos oli 68,3 miljoonaa euroa. Yhtiön kassa on vahva.

Vastuullisuuden saralla jatkamme työtä toimintamme kehittämiseksi. Lisäsimme valikoimaamme vastuullisesti tuotettuja, ympäristöystävällisiä materiaaleja. Myös kiertotaloutta tukevien palvelujen ja tuotteiden tarjoaminen on jatkossa entistä tärkeämpi osa liiketoimintamalliamme. Esimerkiksi Lindex on käynnistänyt kiertotalouden pilottihankkeita ”10 Circular Design Principles”-mallin mukaisesti ja tuonut tarjolle käytettyjä vaatteita. Stockmann lanseerasi käytettyihin muotivaatteisiin erikoistuneen Relove-myymälän Helsingin tavaratalossa ja laajensi esimerkiksi ompelupalvelujen tarjontaa. Lisäksi Stockmann on vienyt määrätietoisesti eteenpäin työtään päästöjen vähentämiseksi, ja nyt olemme sitoutuneet myös SBTi-aloitteeseen, jonka myötä tulemme asettamaan tieteeseen pohjautuvat ilmastotavoitteet kasvihuonekaasujen vähentämiseksi omassa toiminnassamme ja konsernimme arvoketjussa.

Kiitän lämpimästi asiakkaitamme, henkilöstöämme ja yhteistyökumppaneitamme vuodesta 2021!

Jari Latvanen
Stockmann Oyj, toimitusjohtaja
@LatvanenJari

Lue lisää

Kohokohtia 2021

YLELLISIÄ BRÄNDEJÄ JA LUONNONKOSMETIIKKAA

YLELLISIÄ BRÄNDEJÄ JA LUONNONKOSMETIIKKAA

Stockmann toi Suomeen ja Baltiaan lukuisia uusia ylellisiä tuotteita kosmetiikan maailmassa, kasvatti luonnonkosmetiikan tarjontaa ja jatkoi kosmetiikkaosastojen uudistuksia. Ihonhoito, tuoksut ja itsestään huolehtiminen sekä vastuulliset valinnat korostuivat. Tavaratalojen ja verkkokaupan valikoimiaan laajentamalla sekä tavaratalojen kosmetiikkaosastoja uudistamalla Stockmann on pyrkinyt luomaan parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen kauneuden ja hyvinvoinnin maailmassa.

UUSI LINDEX-SOVELLUS KAIKILLA LINDEXIN MARKKINOILLA

UUSI LINDEX-SOVELLUS KAIKILLA LINDEXIN MARKKINOILLA

Lindex lanseerasi osana maailmanlaajuista digitaalista laajentumistaan suosituksi tulleen Lindex-sovelluksen kaikilla markkina-alueillaan, jossa sillä on kivijalkamyymälöitä. Sovellus ja lindex.com-sivusto täydentävät toisiaan ja tarjoavat asiakkaille sujuvan ja inspiroivan ostokokemuksen. Sovellus on helppokäyttöinen ostamisen apuväline, joka myös houkuttelee ja suosittelee asiakkaita Lindexin myymälöihin.

UNIIKKEJA YHTEISTYÖBRÄNDEJÄ JA SECOND HAND -MUOTIA

UNIIKKEJA YHTEISTYÖBRÄNDEJÄ JA SECOND HAND -MUOTIA

Vuoden aikana Stockmannilla nähtiin kiinnostavia ja uniikkeja yhteistyöbrändejä, kuten Adidas x Marimekko sekä Makian ensimmäinen naisille suunniteltu yhteistyömallisto Makia x Moominmamma. Vastuullisuustyö niin muotibrändien kuin palvelun kehityksenkin osalta vahvistui. Stockmann teki uuden aluevaltauksen kiertotaloudessa tuotuaan Helsingin keskustan tavarataloon suomalaisen second hand myymälä- ja kahvilakonseptin Reloven.

KOTOILU JA MÖKKEILY SIIVITTIVÄT KODIN SISUSTAMISTA

KOTOILU JA MÖKKEILY SIIVITTIVÄT KODIN SISUSTAMISTA

Koronavuonna laitettiin koteja ja mökkejä kuntoon niin Suomessa kuin Baltiassa. Mukavuudenhaluisesta sisustamisesta tuli suosittua, sillä kodeissa vietettiin paljon aikaa. Myös kotikonttoreihin panostettiin. Asiakkaat varustivat keittiöitään ja satsasivat erilaisiin kodinkoneisiin. Esimerkiksi leivän leipomisesta kasvoi trendi ja pizzan valmistus sekä pizzauunit olivat koronavuoden ilmiö. Kotioloissa satsattiin laadukkaisiin viinilaseihin ja baaritarvikkeisiin. Kuluttajat halusivat myös laadukasta kahvia, mikä siivitti kahvikoneiden myyntilukuja.